007

Ihan totta, ei tämä homma ole loppunut. Karamelli elää ja potkii, kuten myös isäntänsä. Terveisiä vaan kaikille vienosti päivityksen tai yleisen päivittämättömyyden suuntaan vinkanneille, voi teitä veitikoita. Tämän keskiöisen rutistuksen päämääränä on tuottaa merkintä ilman sekaan ujutettua flickr-kuvaa. Ei ole helppoa, nyt jo tekisi mieli vähän maustaa, mutta pitää kestää. Tekstiterapiaa.

Yhä vain ihanampaa vuotta kaikille teille, eiks ookin mahtavaa että hilpeimpien juhannusten ja vuodenvaihteiden ero on näinkin hienoinen. Mitä siis yleiseen säätilaan tulee. Tiistaiaamun työmatkan pilasivat vain ne rännänrähmäleet – ihan liian talvista.

Aamulla työpöydän toiselta puolelta vinkattiin, että Hämeen suunnassa “panetellaan”:http://www.melankolia.net/menopaussi/arkisto/007437.html. Vanhan liiton blogilistalaiset kunniaan ja terkkuja m:lle. Koskaan ei olla tavattu, mutta silloin vuonna x kun voitit blogigaalassa jotain, minä käskytin Haakanan sylimikron powerpointtia ja läväytin esille voittajan nimen. Voi tuota kunnian määrää.

Näin potkaistiin hereille vuosi, jona karamelli joidenkin arvioiden mukaan täyttää tuhdit viisi ja sisällönsyöttäjänsä ronskisti kuusinkertaiset lukemat vuosia. Tästä lähtee tai tähän jää.

2 thoughts on “007

  1. mea says:

    Minä pidän sinua ja vain hyvin harvaa muutamaa muuta vanhan liiton blogia ainoina oikeina blogeina. En tohdi edes ajatella kuuluvani siihen. Jos itse jaksan kunnioitettavat moisesi vuodet, ihmettelen.

    Kiitän. Onnittelen.

    Halataan.

  2. anssi says:

    Vanhoja hyviä aikoja, ainoita oikeita blogeja. Kauniita sanoja, kiitos. Täytyy vaan sinnitellä nuorempien seassa.

Comments are closed.