30. marraskuuta 2004
Hömppäposteja parilta päivältä
Kun ei pysty kunnon sisällöntuotantoon, eikä myöskään hillitsemään itseään. Eikä häpeämään vähäistä sanojen määrää.
"Nöyryys ja oma-aloitteisuus samassa persoonassa."
Viisi kertaa mereen huuhtoutunut itsekriittisyys.
29. marraskuuta 2004
Sunnuntairoinaa
Ambient Executive Dashboard on komea analogimittaristo.
Tomato on BitTorrent-softa OS X:lle. Toimii.
22. marraskuuta 2004
Modeemilla maalta
Saunassa istuessani tajusin, että karamelliin ei ole ikinä rustattu merkintää modeemiyhteyden yli. Eikä minkään kaapelimodeemin, vaan sellaisen reippasti hitaamman. 46667 bps kertoo nopeusmittari, tunnen keinutuolin painuvan hieman taaksepäin korjatessani tätä epäkohtaa.
Saunassa istuessani tajusin myös, että minun pitää merkitä itseni keskiviikkoiselle Rammsteinin keikalle. Täytyy poiketa huomenissa kaupungin vaatevarastolla poimimassa mukaan mustanpuhuva polkkaaja-asuste ja ehkä myös se edelliseltä Helsingin keikalta mukaan tarttunut bändipaita. Että olisi valinnanvaraa.
Modeemimerkintä valmis.
16. marraskuuta 2004
Päiväkävely
Oman fillarin eturengas meni takuuseen puhjettuaan toisella ajolla paikkauksen jälkeen, vaimon fillari pääsi puolestaan perushuoltoon ennen talviunille siirtymistään. Pyörähuollon isäntä hörppi kuppostaan ihmetellen ajankohtaan nähden yllättävää vilkkautta liikkeessään. Pian pääsee kuitenkin viettämään loput kesälomastaan.
Eturengas kainalossani tepastelin jokirantaa takaisin toimistolle. Kengät viestittivät heikkoa talvikelpoisuuttaan hörppimällä ensilunta saumoista tai pohjan läpi. Olen Mr. Märkä Sukka, mutta valon piristämä.
Lopettamisen voi tehdä niin monin eri tavoin. Ihmelapsesta tulee Yhden kakkupalan mies.
11. marraskuuta 2004
Photoshop-kikka
Photoshop, sinä suuri ja enimmäkseen ihan mahtava. Miksi sinä olet välillä vähän hankala?
Tämä on kiusannut jo jonkin aikaa ja muistaakseni olin hilkulla huutaa apua joskus kerran aiemmin, mutta luulin keksineeni ratkaisun. Ratkaisu osoittautui myöhemmin huonoksi.
Tilanne on tämä: Muokkaan tekstiä, tekstistä tulee hyvä ja pitäisi päästä irti siitä tekstilaatikosta. Klikkaamalla työkalupaletista mitä tahansa työkalua pääsen pois, mutta kysymys kuuluukin: onko tähän jotain näppäinoikotietä? Escillä pääsen pois, mutta menetän myös tekemäni muutokset. Kirjaimia voin painaa, mutta ne tuottavat vain lisää tekstiä.
Ja kas, kirjoitettuani tämän ajattelin kokeilla vielä jotain. Yhdistelmä Omppu (PC:llä Ctrl)+Enter näyttäisi toimivan. Näinkö helppoa se olikin? Historiapalettiinkin ilmestyy Edit type layer, joten menetelmä ei liene aivan metsästä. Jatkan töitä.
Mobiilitykistystä
Troika Studiolla on pari vinkeää sähkölelua ja umpiflashiset sivut, joihin on ihan turha yrittää täsmälinkitystä. Selitetäänpä siis:
SMS Guerilla Projector heijastaa kännykän ruudun seinille sun muille julkisille ja yksityisille pinnoille. Laitteesta tulee mieleen ala-asteen ihmelaite episkooppi ja ne muutamat kerrat kun olen harkinnut lainassa olleen videotykin testaamista vastapäisen kerrostalon seinään. En ole testannut.
TV Predator on puolestaan taulunkehys, joka on mustasukkainen kaiken huomion vievälle televisiolle. Vastaiskuna se vaihtelee töllön kanavia, äänenvoimakkuutta ja värejä. Luonteikkaat raamit.
(via Josh Rubin: Cool Hunting)
Ja kaiken kruununa: Kari Haakana omassa töllössä!
10. marraskuuta 2004
Muutamia sanoja, joista useat ovat linkkejä
Kotimaista fonttifiilistelyä: Typomania.
Ville puskee sisältöä maailmalle: Ompputarha on testikäytössä ja Jouluvitutuskalenteri linjoilla myös. (Tähänpä pitää lisätä, että itse joulunpyhät ovat mitä mainiointa aikaa, joulua edeltävät viikot jotenkin ärsyttäviä ja tämän vuoden joululomat surkeinta mahdollista mallia.)
Go Kart tonite!. Kuvaamaan ja Burnout 3:n oppeja soveltamaan.