29. huhtikuuta 2004
Prööt
Hyvä maku kaksi kilometriä sitten. Vappu on vakava asia ja niin on pierukin. Tohtori Hynysen kitkeränsuloinen tutkielma aiheesta Ilosaarirockin sivuilla.
Uskottavaa digitaalimusiikkia?
Vanhan koulukunnan rok-ukot eivät välttämättä ole olleet eturintamassa musiikkia imuroimassa ja iPodeja hankkimassa, mutta ainakin markkinoilla odottelee suht iskevällä nimellä siunattu tuote (tarkalleen ottaen valmistaja): Roku.
26. huhtikuuta 2004
Urheiluruutu
Hjallis evästää sohvaperunoita näihin joka vuosi niin ihmeellisiin ja erityisen jännittäviin MM-kisoihin. Muistinvarainen lainaus Toni Wirtasen shöystä Neloselta:
Sanotaan, että suomalaiset ovat urheiluhullua kansaa. Ei ne mitään urheiluhulluja ole, ei ne ainakaan käy missään.
Niin, eivät ainakaan Jokerien futispeleissä, ehe. Mutta sitähän se on, leijonien alkusarjahöntsäilyjä käydään ihmettelemässä baarien skriineiltä ja plasmoilta, mutta moni muu edullisempi, terveellisempi ja kiinnostavampi tapahtuma jää käymättä. Lievennykseksi lätkäväelle todettakoon, että näissä meneillään olevissa peleissä käytetään teknistä aikalisää (eli mainostaukoa) aikas hienojen lähikuvahidastusten näyttämiseen.
Tämä passiivihuligaani ottaa näillä sanoilla tavoitteeksi käydä katsomassa Hitti-Litin otteita Kupittaan viheriöllä tulevalla futiskaudella. Siihen on sentään mahdollisuus neljä kaksi kertaa. Olettaen, että Litmanen ei mene rikki.
Tulevan kauden säbätrendit Lahden sählypoikien sivuilta.
Elokuvakokonaisuus
Päivän porkkanana Suomi-Ukraina -laatukiekon sijaan Kill Bill -kokonaisuus, jossa katsotaan ensin ykkönen kotosalla ja perään volume kakkonen teatterissa. Katsotaan josko kokonaisuus hahmottuisi. Ykkönen tosin maistui yksinäänkin.
21. huhtikuuta 2004
Pehmopöpöjä
Tämä tuli vastaan tutkimuksesta, jossa tutkittiin linkkien leviämistä verkossa. Eipä ollut tänne asti levinnyt. Giant Microbes, eli jättiläismikrobeja pehmolelumuodossa. Mukana herttaiset flunssa, mahapöpö ja tietysti vanha ystävämme, musta surma!
19. huhtikuuta 2004
Hiljaisuuden katkaisija
Kehoon kertyvästä iltapäivän lämmöstä inspiroituneena ajatus harhaili terassille. Viime vuonna sää salli jokilaivastovisiitin 20. huhtikuuta. Tänä vuonna ulkoilulenkki osui kelluvaan juottolaan tuossa lauantaina.
Aamuradiossa pohdittiin olisiko Suomen pitänyt tehdä oma maali eilisessä eurohokituurifinaalissa oman miehen istuessa jäähyllä ja pelin mennessä joka tapauksessa jatkoajalle. Se on kyllä typerryttävä tilanne, meille kävi kerran niin ja siinä meinasi tulla kiire liruttaa pallo omiin kun se 'karkasi' hyökkäyspäätyyn. Siitä maalista ei tehomerkintää irronnut.
Lopuksi sähkeet. Uusi Tervomaa toimii. Movable Typen pellin alle asennettu MT-Blacklist kommentteihin ilmaantuneiden pillerimainosten jälkeen. Kilpikin toimii, vaikkakin vähän eri tavalla kuin tuo Jonna. Ruotsin innebandyfinaali oli mainiota viihdettä vaikka 'Suomi' olikin lähellä hävitä kamppailun.
8. huhtikuuta 2004
Söpöjä pupuja
Pääsiäislomille hep. Hetkenä minä hyvänsä.
7. huhtikuuta 2004
Härveliblogi
Tämmöst mä ole aina halunnu, Gizmodo esittelee viimeisimmät härvelit, kuten esimerkiksi Schwinnin Sting-Ray -fillarin.
Hiljaisuuden julistaja
Mokoma julkaisee jälleen mp3-singlen. Viime keväänä yhtye päästi irti Takatalven, huomenna vuorossa on Hiljaisuuden julistaja.
Mokoman neljäs albumi on valmis ja ilmestyy suunnitelman mukaisesti kauppoihin keskiviikkona 12.5.2004. Albumin nimi on Tämän maailman ruhtinaan hovi.
(lähteenä Sue)
(edit: Sinkku löytyy täältä)
Urheilijat ja kuntoilijat kokevat saman kohtalon
Joku espoolainen sisäpalloilujoukkue putosi eilen pronssiotteluun menettämällä kahden maalin johtonsa viimeisessä erässä ja tarkalleen ottaen viimeisellä sekunnilla. Tämä antaa mukavan mahdollisuuden purkaa sanoiksi ihmeen sitkeästi mieltä painaneen samanlaisen ottelunkäänteen viikonlopulta.
Viimeisellä sekunnilla meitäkin vastaan tasoitettiin ja siitä sitten otsaa irti laidanreunasta ja jatkoajalle. Tappio tuli vasta rankkareissa ja olo oli kuin espoolaisella, kuten nyt voin verrata. Paitsi että me hävisimme finaalin emmekä tehneet protestia vaan kättelimme voittajat ja poistuimme hallilta.
Kuten Avokatsomokin toteaa, liigapelin jälkikommentointi oli värikästä ja ratkaisurankkari näyttävä.
5. huhtikuuta 2004
Väreistä
Kun musiikin myötä ollaan päästy värien miksailun makuun mustien, vihreiden, harmaiden, sinisten ja vähän kaiken väristen albumien parissa niin muistanpa linkkilaatikossani lojuvan Intercolor Finlandin. Sieltä vaan tilaamaan värikarttaa ja maalikannu heiluen värittämään omia sivuja uusiksi. Netissähän värinyanssit tuppaavat pysymään hallussa tasan niin kauan kuin malttaa istua oman näyttönsä ääressä.
Siniharmaa Tummansininen albumi
Beatles ja Jay-Z yhdistyivät nettihälinää ja mielenilmauksia aiheuttaen. Nyt myös Weezerin sininen debyytti ja J:n musta albumi yhdistyvät muodostaen Jay-zeezerin. Tekijä ilmoittaa tiskijukkailleensa pari viikkoa, mikä selittää musiikilliset ansiot, jotka sinkoilevat kakofonian ja etäisesti kiinnostavan välillä.
(edit: Kiitos kalamukin havaitsen otsikon ottaneen vaikutteita siitä valkoisen ja mustan yhdistelmästä eli harmaasta. Tummansininenhän tämä on. Ja soppaan voisi vielä lisätä Weezerin Green Albumin vuodelta 2001.)
(edit2: 'Dirt Off Your Shoulder (Surf Wax America)' on itse asiassa aika pirteä remiksaus.)
Kyseisen tekeleen toinen lähdepuolisko Blue Album ilmestyy deluxe-versiona Suomessakin huhtikuun aikana samoin kuin Video Capture Device -DVD.
1. huhtikuuta 2004
Haamupäivityksen paikko
Kun nyt menin päivittymään niin osoitanpa vaikkapa sinne missä tyyli haisee, hieno eikä aivan se tyypillisin flash-intro. Savuava tupakki myöhemmässä latausvaiheessa ei enää ansaitse kehuja. Tupakki ei vetoa ja latausajan kestosta ei näy minkäänlaista vinkkiä.