31. tammikuuta 2003
musta sapatti
lyhyesti: black sabbathia suomeksi. mielenkiintoista.
(löytyi kaistalta)
tammikuussa liki 1900 kävijää. hieno homma ja viikonloppuja. poikajumppa vahdolla kutsuu.
30. tammikuuta 2003
listausta verkkobändeistä
giant robotista onkin muutamassa lokissa viime päivinä mainittu. ja mikäpä siinä, hyvää touhua arvon robotit. vanhat harvinaiset julkaisut ja remixit uusista ovat mitä maittavinta ääniherkkua.
vähemmän tunnettu terho tarjoilee myös mukavan kattavan näytteen tuotannostaan.
weezer on suosikki muutenkin, mutta demot uusista biiseistä ja "on the road" -videopätkät vain lisäävät pisteitä. kiittäminen moisesta on niin innokasta ylläpitäjää karlia kuin myös levy-yhtiöiden paksua jalkaa nakertavaa nokkamies rivers cuomoa.
sittenhän meillä on kumikamelin massiivinen mp3-laari, että sieltä vaan kauhomaan uutta ja vanhaa.
"suomen löysintä heviä" renkutteleva graceskull tarjoaa myös demo- ja 'vähemmän demo' -versioita biiseistään. suositellaan vaikkapa 'Wasted Years' ja 'You Could Be the One'.
viimeisenä ja hämärimpänä olisi andre torrezin blogista löytynyt kokoelma biiseistä, jotka kertovat Stagger Leestä. siinä sivussa myös pohditaan kuka kyseinen henkilö mahtoi olla...
siinäpä sitä linjoille täytettä. päämaja vaikenee.
vettä korvassa
intervalliurheilija koskinen saatiin houkuteltua eilen impivaaraan uimaan. siinäpä jälleen yksi osoitus muinaisten turkulaisten kuolemattomasta huumorintajusta mitä kaupunginosien nimeämiseen tulee.
itse uinnin osalta tuli todettua, että vesi menee korvaan vanhaan malliin ja kaksisiipinen mylly jaksaa pyöriä sellaiset 50-100 metriä kerrallaan, koska kohtuuvauhtia eteneminen ei tunnu olevan vaihtoehto. sama ilmiö oli havaittavissa vuodenvaihteen hiihtolenkeillä lapissa, muutaman päivän hiihtelyn jälkeen suurin ryntäily alkoi tosin tasaantumaan, joten ehkä uintiakin pitäisi harrastaa sen verran että oppisi sulavan tekniikan ja oikean vauhdin. siihen asti harrastetaan salibandya ryntäillen ja törmäillen. etenkin taannoisen viikonlopun tyyliin oikeaoppisesti yhdellä vaihtomiehellä. siinä alkaa jo kummasti harkitsemaan pidempiä juoksusuorituksia.
tässä olivat aamun urheilu-uutisemme. seuraavaksi juoma-arvostelut.
pitihän sieltä hallin kahviosta jotain palauttajaa saada ja silmään iskettyään pöydälle päätyi keltainen powerade. se sininen versio kyseisestä juomasta kuvottaa edelleen silkalla ulkoasullaan, mutta tämä oli yllättävän siedettävää hiilihapottomaksi urheilujuomaksi. ennen vanhaan uimahallilta ostettiin aina hartsporttia!
kotimatkalla lähikaupasta tarttui vielä matkaan ketterä lonkerouutuus, joka maistuu ihan... lonkerolta - en taida olla tarpeeksi perehtynyt näihin harmaisiin juomiin. no ainakin juoman väri näkyy, mitenköhän se vaikuttaa ostopäätökseen?
ja tämä viimeinen oli sitten maksettu mainos.
28. tammikuuta 2003
naarmut kuntoon naarmuttamalla
onko dvd-levyissäsi naarmuja? eikö huvita ostaa korjaustahnaa? eipä hätää, egmontin uncle dvd auttaa. pepsodentin micro granulet (tämä ei ole maksettu mainos, kyseinen töhnä ei mielestäni kelpaa edes hammastahnaksi) levylle ja hiomaan. itse en ole lukuongelmiin toistaiseksi törmännyt - edes yhdistelmällä vuokralevyjä+playstation2.
niksiin voisi kyllä uskoakin, selitys ei ole vallan älytön ja setä-dvd:n kysymys-vastaus -palsta on asiallisen oloinen ja sujuvasti toimitettu.
27. tammikuuta 2003
rautaneitoset
roklinnun merten tarjoilee oivan aamunavauksen. The Iron Maidens: World's Only Female Tribute to Iron Maiden. kyllä tämä viikko tästä lähtee vaikka kirjallisuus hieman pitkitti nukkumaanmenoa. meni ahmimiseksi.
23. tammikuuta 2003
luurit päähän ja klik
tokyoplastic. vakuuttavaa strereoäänimaailmaa ja pikkunättiä 3d-flashia. saattaa toimia myös kaiuttimilla.
valonäppäimistö
nyt kun työkoneen näyttö- ja äänipuoli (sony valloittaa) on jotenkin kohdillaan, mielenkiinto kohdistuu uusiin härveleihin. tässä yksi jota en luultavasti ihan heti kaipaa, vaikka hienolta näyttääkin.
(via daypop & micah alpern)
22. tammikuuta 2003
ironcross
en voi kuin kiittää tommia siellä jossain pohjoisessa. IRONCROSS!. kuvat kerta kaikkiaan puhuttelevat. olen näköjään niin nuori, etten ole tästä pumpusta aiemmin kuullut.
nyt on myös niin etten enää kuule näppäimistön kolinaa. uskolliset sonyn tv-kuulokkeet vaihtuivat korvatulppamallisiin ja samalla toimistoradion voittamiseen vaadittava volyymin taso laski huomattavasti. korvani kiittävät, työkavereista en tiedä, niidenkin äänet katosivat :)
(edit: pekkahan se näitä tulppia suositteli joulukuussa kun jotenkin oli sellainen olo, että olisin aiheesta lukenut suomeksikin. malli siis SONY MDR-EX70LP)
uuden aamun lauluja
platta toimitti eteisen lattialle ville leinosen & valumon kolmosalbumin "uuden aamun lauluja". levyä kuunnellessa tuli jotenkin mieleen, että tämä 'tangolaulaja savonlinnasta' on yhtä kaukana (tai lähellä) perinteistä tanssilavamusiikkia kuin timo rautiainen niskavilloineen vaikka molempien yhtyeiden nimissä sinne suuntaan viitataankin.
vl&v tekee mukavalla tavalla kokeilevaa musiikkia, jossa tuntuisi yhdistyvän taiteellinen vapaus ja levyltäkin lävitse kuuluva keulakuvan vankka karisma. vanha koulukaveri miehen raastavaa live-meininkiä joskus hehkutti.
se olisi sitten downtown lauantaina 1.2. tämähän loppui kuin lehtijuttu.
nickcaveandthebadseeds.com tarjoilee maistiaisia uudelta levyltä. windows media player -muodossa. kirottua sanon minä, vaikka ehkä kokeilenkin. toimivuus on macin kanssa aikamoista arpapeliä vaikka softa löytyykin. (via roklintu)
(edit: maistiaiset toimivat kuin nakutettu, joten nielenpä edes pari pahaa sanaa)
21. tammikuuta 2003
suomisointuja englanniksi
juttua suomalaisista pop-bändeistä: One Chord To Another. vaikuttaa mukavan kotikutoiselta ja oivalta oppaalta uusille poluille. poimintana ultrasport, kategoriaan lupaavimmat levynkannet :)
20. tammikuuta 2003
laitehankintoja
ostotutkimuksissa syvän harkinnan kohteina mm. seuraavia laitteita:
uudet duunikuulokkeet (vanhat särisevät ja alkavat muutenkin olla oma ekosysteeminsä), romppuhakemisto (kaikki kadoksissa) ja kännykkäkin kaipaa joko uutta akkua tai kotia. help. help.
duunikuulokkeet: sonyn 'korvatulpat', onkohan jollakulla kokemuksia käyttömukavuudesta, toimistoerakoituminen taitaa ainakin onnistua. tuolla epinionsissa yleinen mielipide näyttäisi olevan vahvan positiivinen.
romppuhakemisto: noita duuneja, kuvia ja musiikkia on kertynyt jo sellainen kasa, että 'sen oikean' tiedoston löytäminen tahtoo useimmiten mennä hankalaksi penkomiseksi. jonkinlaista tietokantaa tässä tarvittaisiin. romppu asemaan - indeksointi - romppu ulos ja seuraavaa sisään voisi olla sopiva datansyöttömenetelmä, muuten homma paisuu turhan suureksi.
kännykän kanssa onkin sitten se perikansallinen tilanne, että uutta akkua ei oikein viitsisi hankkia kun kaupan hyllyillä kimaltelee jos jonkinlaista värinäyttömidiääni-herkkua. hands freetäkin vähän kaipaisi satunnaisiin autoilusessioihin.
tekstit ojennukseen
sain viimein korjailtua karamellin tyylitiedostoa sen verran, että pitkään yöuniani vaivannut tekstin leviäminen windowsin ie:ssä on nyt kurissa. onhan? olkoon tämä myönnytys sille reilulle 90 prosentin siivulle kävijöistä. syytä ongelmaan oli varmasti yhtä paljon mikkisoftan tuotteessa kuin luovassa ja ei kovinkaan oikeaoppisessa tyylitiedoston muokkailussa.
17. tammikuuta 2003
kaikki joukolla tuunaamaan
niistä hepuista, jotka upottavat omaisuutensa johonkin corollan aluvanteisiin ja pyykkitelinettä muistuttavaan takasiipeen minulla on vankan hylkivä mielipide, mutta photoshop-tuunaus, se on tosihemmojen laji!
fun da mental club
vietimme eilen pikkujoulujen peruuntuneen osan teatteri satakielen ja w&t comedyn yhteistyössä toteuttamassa standup-koomikkojen illassa. mikrofonia kierrättivät ilari johansson, jaakko saariluoma ja krisse salminen. ilta oli ensimmäinen kevään seitsemästä esityksestä ja sai kieltämättä harkitsemaan uusintavisiittiä. lisäinfoa onkin sitten aika turha netistä etsiä, mitään ei tunnu löytyvän..
16. tammikuuta 2003
erään tarinan loppu
kun näitä kissablogeja tuntuu löytyvän (yks ja kaks) niin heitänpä minäkin korteni kekoon. seuraa vähän surumielistä tekstiä, että ei tarvitse jatkaa tämän pidemmälle jos et sellaista kaipaa. kotona vahdolla asustelivat vielä taannoin kissasisarukset, mutta nyt alkaisi näyttää siltä että rommi jäi metsäreissulleen ja kola pitämään järjestystä talossa.
veli rommi lumitöissä muutama talvi sitten.
muistanpa myös ostaneeni kauppahallista rommiteetä. kaverin muistolle.
lyhyesti linkkiä
karkkipakettia amerikan epojilta.
so you want to be a pixel artist (via pingstate.nu)
olen myös kartalla.
illalla säätämöllä norjalainen jenkkiauto. jos ei väsy iske.
2 vuotta
karamelli.com kaks vuotta! lämpimät onnittelut tälle kasalle bittiä ja pikseliä siellä jossain serverihuoneessa. hommahan alkoi nettiportfolion pystytyksellä ja sittemmin tilavalle sekä varsin mukavilla ominaisuuksilla varustetulle serverille (joka on vieläpä kohtuuhintainen) onkin tullut puskettua yhtä sun toista. elämän lokikirja on pyörinyt tuossa etusivun täytteenä viime kesästä asti ensin dreamweaver-pohjaisella käsipelipäivityksellä ja viimeisen kuukauden verran movable typen voimin.
lisää muista aiheista päivän muissa lähetyksissämme.
14. tammikuuta 2003
sävellahja virosta
oudoin karamelliin linkittäjä ikinä. mies, jolla on melko käsittämättömät viikset - musiikkia en uskaltanut edes kokeilla.
13. tammikuuta 2003
pikku viilausta
karamellin oikean reunan linkkilitania yrittää ryhtiliikettä. hakutoiminto pääsee arvoiselleen paikalle listan hännille (ei tämä mikään google ole) ja uutuutena kalenterin alle liimataan henk.koht. suosikkilista, jonka olisi tarkoitus pysyä sopivan tiiviinä katsauksena viihteen eri muotoihin.
tuotantolinja yrittää myös vastata asiakkaiden kiihkeisiin vaatimuksiin ja uusia taustakuvia työstetään ankarasti. jotain pitää tietysti jo tarjota, jottei jäädä niihin tuttuihin katteettomiin lupauksiin.
Trust me. I know what I'm doing.
sunnuntai-illan orastavaa ankeutta pystyy tätä nykyä torjumaan nostalgiapaukulla vuodelta 1986. Moukarimies rakkaan ystävänsä Magnumin kera on palannut myöhäisillan iloksi laukomaan kuolematonta huumoriaan.
hieman tosin harmittaa, että havahduin vasta nyt, uusinnoista ilmeisesti livahti ohi ensimmäiset kuusi kultakimpaletta.
9. tammikuuta 2003
päivän kovin nousija
aamulla pinseristä havaittu pulju.net on päivän mittaan tullut vastaan vähän joka puolelta. eilen vielä mietin mistä löytyisi kellonajan vaikkapa kattoon projisoivia herätyskelloja. nyt tiedän.
anssin ale-vinkki
stockmannin alennushyllystä löytyi ainakin vielä eilen verenpisaran debyytin harvinaisempaa versiota eli sitä, joka vedettiin markkinoilta spr:n vaatimuksesta. kansien tekemisestä on juttua sivujen luominen -osiossa, kansienteko-linkin takana.
mainitsemisen arvoista
Graceskullin niukasti vanhan vuoden puolelle ehtinyt kakkoslevy Happiness saa osakseen kauniin kiitoksen miellyttävästä äänimaailmastaan ja "ajan hermolla" -erikoismaininnan postipaketin mukana tulleesta gimmel-rintanapista.
8. tammikuuta 2003
alennusmyynti puri miestä turussa
viikon eristäytyminen kaupungin aleale-hulinasta maksaa veronsa. astun anttilaan ja ostan siltä seisomalta chicken run & shrek -dvd-pakkauksen. tarkoitus oli vain penkoa alecd-hyllyjä... eipä silti, leffat ovat laatutavaraa ja lisäherkut katsomisen arvoisia. pisteet chicken runin paniikkinappulalle.
7. tammikuuta 2003
kuvat puhukoon, sana ei irtoa
jatketaan vuodenvaihteen tienoilta kertyneillä digikuvilla. asentelin tuossa loppuvuodesta jotain galleriasoftaakin, mutta en päässyt aivan samalle taajuudelle kyseisen kikkareen kanssa. harkinnassa parhaillaan pinserin ja jarnon käyttämä IDS 0.82
vetten päällä
pari kuvaa hyytävältä kävelyretkeltä aurajoen jäällä. täällähän on kylmempi kuin lapissa.