23. joulukuuta 2002

riihilahti strikes back

sumujen saarella nahkakuulaa työkseen potkiva aki riihilahti herättää ihmetystä paikallisessa mediassa ja katsojissa touhuamalla monenlaista epäilyttävää työnsä ohella. yksi herran harrastuksista on nettipäiväkirjan pitäminen ja tällä kertaa käsittelyyn pääsee brittilehdistö.

jutun sepitti ansik kello 1002 | vastapalloa (0)

20. joulukuuta 2002

palkinto meille kaikille

RE: jakaa yhden vuoden mitaleistaan weblogeille. kiitän omasta murto-osastani ja jäänkin pelolla odottelemaan "oikeiden medioiden" ryntäystä markkinoille - se kun ei yleensä hyvää tiedä. jokohan maikkarilla mietitään oman weblog-julkaisusoftan nimeä?

jutun sepitti ansik kello 1342 | vastapalloa (0)

salamajoulu

kello tikittää ja joululoma lähestyy, mutta vielä ehtii julkaista lämpöisen online-tervehdyksen. että terve vaan ja vielä ehtii myös markettiin tönimään.

jutun sepitti ansik kello 0953 | vastapalloa (0)

18. joulukuuta 2002

sisäisen kaaharin herättelyä

tänään jää työpäivä vajaaksi, sillä iltapäivästä pitäisi siirtyä päristelemään gp-kartingin tiloihin pariksi hikiseksi tunniksi. sivuilta piti vanhan perinteen mukaisesti käydä urkkimassa rataprofiilia, mutta eihän siellä tälläkään kertaa mitään ollut.

luvassa on ainakin toimistoelukalle sopivaa hartia- ja käsivoimailua. menneiltä kerroilta muistoiksi on jäänyt mm. hajonnut kännykkä (unohtui taskuun - otti nokkiinsa tärinästä), mustelmia ja jopa yksi palkintopytty, jonka nykyinen funktio taitaa olla parvekkeen tuhkakuppi satunnaisille vieraille.

jutun sepitti ansik kello 1010 | vastapalloa (0)

17. joulukuuta 2002

iron butt

moottoripyöräilijöillä on oma teräsperä-yhdistyksensä, mutta pitäisikö leffapuolellekin perustaa vähitellen vastaava, tässä voisi olla pääsykoe.

jutun sepitti ansik kello 0922 | vastapalloa (0)

16. joulukuuta 2002

Elämänviisaus

"Laulujen teksteissä näkyy pohjaton usko ihmisen kykyyn tehdä samoja virheitä uudestaan!"
Martti Servo kommentoi musiikkiaan sunnuntain valtamediassa. linkkiä ei valitettavasti löydy, niin mielelläni kuin sen jakaisinkin.

suksipaketti tuli hankittua terveellinen joululoma taka-ajatuksena, monojen saatesanoissakin muistutettiin 'humalassa tai huumeiden alaisena hiihtämisen olevan vastuutonta.' muistetaanpa tämä arvon edustuslykkijät.

one hour photo pitäis mennä katsomaan. robin williams näyttää pelottavalta jo promokuvissa.

ps2 hurisee ahkeraan ja viime aikojen hittejä ovat olleet vice cityn siveyspoliisiviran ohella ratchet&clankin demo (hankintaan sitten joskus), vanha kettu (vai kojoottiko se on?) crash bandicoot 2 ja 'depeche mode: a night in paris' -dvd. en omista ainoatakaan yhtyeen levyä, mutta tämä paketti vakuuttaa niin anton corjbinin visuaalisella kädenjäljellä kuin yhtyeen vakuuttavalla, mutta kuitenkin innostuneella otteella.

jutun sepitti ansik kello 1430

13. joulukuuta 2002

omituinen olo

anssi-aasin seikkailut pikkujoulujen ihmeellisessä maailmassa eivät olleet tällä kertaa paljoakaan rutiinisuorituksen yläpuolella, mutta yllättävän hauskasti ilta kuitenkin livahti. siitäkin huolimatta, että illan ainoa ohjelma peruuntui. tuli kuitenkin testattua kaksi itselle uutta ravintolaa. a la börs (loistavaa jälkiruokaa) ja the lehmä (mukavasti oluita).

tämä on taidetta. teos asustaa pingstaten galleriassa ja tekijä on herra krushing. teoksen tarina on jotenkin innostava.

jutun sepitti ansik kello 1126 | vastapalloa (0)

12. joulukuuta 2002

pikselipaita

tämä yhdistää hienosti pari mukavaa harrastusta: t-paidat ja pikseligrafiikan.
(via visakopu)

jutun sepitti ansik kello 1513

esiriippu ylös!

onhan näissä hommissa aina jotain virittelyn varaa, mutta tässäpä tätä - uutta julkaisujärjestelmää. uudistus ei kuitenkaan vaikuta sisällön laatuun, sitä samaa täältä edelleen puskee.

pikkujoulujakin pitäisi tänään viettää, kovaa hommaa! siinä voi käydä vaikka näin.

"mikä on kun ei taidot riitä - mikä on kun ei onnistu?" martti napandereineen iskee jälleen iskelmän kultasuoneen.

jutun sepitti ansik kello 1153

11. joulukuuta 2002

motor show

ihan vaan testimielessä, pitäähän tätä kuvien lisäilyäkin testata. kuvaa taannoisesta helsinki motor showsta. vasemmalla suomalainen urheiluauto, oikealla joku saksalainen mökkikärry. kuvaaja mikko heinonen.

jutun sepitti ansik kello 1347

10. joulukuuta 2002

homma pulkassa, pulkka alamäessä

movable type -proggis alkaa olla julkaisukunnossa. yllättävän helppoa hommaa vaikkakin väistämättä aikaa tämä vie. olen serverini herra.

jutun sepitti ansik kello 1559

5. joulukuuta 2002

monkeymania

joulupeli kunnon meiningillä: sober santa (sormet nuolinäppäimille). taskulämpöiset kiitokset pinserille linkistä.
pohjat 1276 pojoa, mutta ihmekö tuo - olenhan kunniakkaasti suoriutunut joulupukin hommista utön linnakesaarella vuonna 96(?). terveiset kaikille tontuille.

tätäkin tuli joskus harrastettua. viimeksi n. kaksi viikkoa sitten brutaalin kylmäkäynnistyksen jälkeen renkaat puolityhjinä. hauskaa touhua kuitenkin - etenkin talvella. linkki löytyi m&m:sta.

karamellin uudet joulukääreet ovat viilailuvaiheessa. anssi siirtyy huipputeknologian pariin. ehkä jo ensi viikolla.

jutun sepitti ansik kello 1017 | vastapalloa (1)

3. joulukuuta 2002

last in line

I am 55% Metal Head


I rock just as hard as the rest of the thrash set, except when no ones looking I like to get down with a little "More than a Feeling."

Take the Metal Head Test at fuali.com

jutun sepitti ansik kello 1654
proud member of underachievers international - anssi koskinen