9. toukokuuta 2003
pitkäsoitto ja jäädykebaari
uusi love metaliksi ristitty himmeli digipack-versiona saapui alkuviikosta cdonin tarjousversiona ilman postikuluja. kuinka kilttiä heiltä.
hienot koristeellisiin mittoihin yltävät mustanpuhuvat kannet näkymättömällä musteella painetuin lyriikoin (lakkaa, luulisin) miellyttävät silmää. him on tainnut julkaista kaikista levyistään pahvi-muovisen digipack-version, joka on kyllä tyylikäs vaihtoehto vaikka kuluukin hieman herkemmin kuin perusmuovipakkaus. itse musiikissa ville tuntuisi saaneen hengityshäiriönsä kuriin (ei siis läähätystä / vinkuvia sisäänhengityksiä) ja siinä sivussa bändin soittokin kulkee. levy ei ole edes kopiorunneltu, joten työpaikkakuuntelukin onnistuu.
kesän merkeistä mainittakoon työpaikan alakertaan avautuva jäätelöbaari, joka tulee mitä varmimmin aiheuttamaan näppiksen tahmaantumista / vohvelimurujen kertymistä ympäri työpistettä. hyväksyn tulokkaan kuitenkin aavistuksen vähemmän turmiolliseksi vaihtoehdoksi työmatkalle niin ikään osuvalle mahdollisuudelle poiketa terassikaljalle.
ja tänään kaupoissa djbb:n 'breaking daylight', jota näytettiin täällä vanhassa pääkaupungissa tarjottavan parissakin levyliikkeessä poikkeavan järkevään hintaan uutuuslevyksi. noin 17 ee-rahaa.
vastuun kantaa ansik ja ensiesitys oli 09.05.03 08:39kommentoi
vastapalloa