Lyhyt, mutta merkinnän arvoinen
Tärkeitä asioita livahtaa ohi kun pimeydessä vaeltaa. Pikku Kakkonen nimittäin täytti kolmekymmentä vuotta 11.1.2007. Onnea täältä rajapyykin toiselta puolen! Tämä taatusti auttaa asian käsittelyssä omalta osaltani kun aika koittaa. Tiedon tarjosi Aikuispiste, kiitos. Siellä ollaan samassa jamassa.
JPG jos toinenkin
Vaimovälitteinen Talouselämän jäsentilaus sai loppua, joten perjantain ei pitänyt tuoda mitään mullistavaa sohvapöytämateriaalia. Mutta mitä odottikaan eteisen pöydällä viikon viimeisen työpäivän päätteeksi. Joululahjani JPG Magazine – kiva! Uusin numero on katseltavissa myös pdf-versiona verkossa. Perustelut lämmittävät:
because no amount of pixels can be as good as holding it in your hand
No, tilatun lehden saapuminen ei sinällään ole järin yllättävää, mutta mukavaksi bonukseksi tänään lattialla makaili vielä edellinenkin numero samasta lehdestä. Lehden blogin mukaan bonusjakelua ei pitänyt olla Euroopan asiakkaille, mutta jokin kamala virhe tässä on näemmä sattunut. Koitan kestää ja nautiskella näistä paperikuvistani.
Kuriositeettina näissä molemmissa numerossa on mukavasti kotimaista väriä. Numero 7:ssä haastatellaan amerikkalaisia vavisuttavasti nimetyn Rasterbatorin tekijää Matias Ärjeä ja uusimman numeron viimeiselle aukeamalle on nostettu Janne Valon Poets of the Fall -kuva.
Photowalking with Thomas Hawk
Jos sul on kamera, kameraa pitää ulkoiluttaa. Tässä olisi mallia. Tuhansia kuvia flickriin ja nyttemmin vetämäänsä zooomriin napsinut Thomas Hawk puhuu kuvaamisestaan Robert Scoblen kameralle ja ammuskelee siinä samallakin muutaman ruudun: ScobleShow, Photowalking with Thomas Hawk: Episode 1, Episode 2, Episode 3, Episode 4
Vapaa muistinvarainen lainaus/käännös jostain kohtaa ensimmäistä jaksoa:
Haarukointi, mikä haarukointi? Kun kuvaa RAW-muotoon, säätövaraa on yleensä riittämiin. Pyrin vain kuvaamaan paljon.
Curling-kivi

Ailsa Craig by atomicjeep.
Flickristä bongattu jylhä kuva jylhästä saaresta. Olympialaisten curling-pöhinän aikoihin poimin tämän Avokatsomoonkin. Kuvan saaresta siis louhitaan curling-kiviin sopivaa graniittia.
Kuva päivässä - ja ylikin
Markus Puustinen näytti aloittaneen kuva päivässä -projektin vuodelle 2007 ja haastoi mukaan muitakin bloggaajia. Samalla idealla toimiva 365.fi aloitti jo kolmannen vuotensa ja Niklas Sjöblomin Helsinki-aiheinen taivasalla.net porskuttaa jo viidettä vuosikierrostaan.
Mukavahan noita on seurata, mutta itse en aivan samaan viitsi ryhtyä, koska homma menisi kuitenkin melkein kuva päivässä -projektiksi. Viime helmikuussa hankitun digijärkkärin matkamittari pyörähti viikonloppuna ensimmäisen kymppitonninsa yli ja kuvattomia päiviäkin on toistaiseksi ollut varsin vähän, joten pohjaa kyllä olisi, mutta oman luonteensa tuntee liian hyvin. Jatkan siis omaan tahtiini ja toivotan sitkeyttä niille, jotka ovat leikkiin ryhtyneet.
Mopon karkailun käyttö karannut käsistä
Aristoteleen kantapää on mainiota kuunneltavaa työpäivien lomaan. Tämän vuoden ensimmäisessä lähetyksessä Ihqu vuosi 2006 Pasi Heikura ja blogistaan tuttu Jukka Kemppinen keskustelevat mm. mopon karkaamisesta ja ihquudesta.
Linkki mp3-tallenteeseen tästä.
Lyhykäisen merkinnän sulkevaksi linkiksi uusia koirarotuja. (via del.icio.us/rahina)
Kansanautomainontaa
Volkswagen jatkaa GTi-Golfeistaan tutulla linjalla ja potkii muuta automainontaa iloisesti munille. Tila-auto Tourania mainostavassa 3D-vuoristoradassa syöksytään yökerhosta siihen pisteeseen, jossa se tila-auto hankitaan.
Netissä pääsee myös testaamaan miten Jetta selviytyy esim. sarvikuonosta tai ihmettelemään kuinka pikkuvolkkarit lisääntyvät kuin kanit. (Rabbit on Golfin tuotenimi Amerikassa.)











