Valo

Valokuvatorstain uusimpana haasteena valo. Hieman ennen keskiyötä pehmoelukat ajoivat salama-ansaan.

The Ride

Heitetään samaan merkintään vielä linkki erinomaiseen salama-aiheiseen sivustoon: Strobist. Kannattaa tutustua erityisellä tarkkuudella Lighting 101 ja On Assignment -osioihin.

(bongattu rahinasta)

Heikura

Nettidokumentti.fi haastattelee valokuvaaja Hannes Heikuraa. Haastattelua on tällä hetkellä saatavilla neljä osaa: yksi, kaksi, kolme, neljä.

Irtokarkit viikolle 32/2006

Billy Talent -niminen orkesteri näyttää hyödyntävän Google Mapsia keikkailunsa esittämiseen.

Canada’s Worst HandyMan.

Duunikaverin bongaus, Stephen Lynch, mies ja kitara sekä roisit lyriikat. YouTubesta löytyy ihan hyvä valikoima.

Puusasta muusaan

Jorma Puusa lienee joillekin tuttu jo muinaisista uutisryhmistä. Mies on valokuvaaja ja sanoo pari sanaa viime päivinä pinnalla olleesta sotakuvien manipuloinnista – omaan tyyliinsä.

Pinseristä poimitaan mainio poiminta YLE Teeman syysohjelmistosta: Monty Python’s Flying Circus.

Iconfactory uudistui tuossa alkukuusta. Teaser-animaatiot olivat aika hauska tapa puffata uudistusta.

Brittibändi Musen uusi video Knights of Cydonia on aika viihdyttävä pläjäys.

Borat

Kazakstanin suurelta mieheltä tulee elokuva! Vaihtoehtoiset trailerit Yahoolta ja Applelta. Kotisivujakin ois: Borat.tv & Borat @ myspace.

Valokuvauksesta

Mainio valokuvausblogi Eskelinen-Haili-Helenius, yleisön (eli itseni) pyynnöstä nyt myös blogilistalla. Lukekaa ainakin yökuvaajan muistio ja seuratkaa löytävätkö herrat jotain kerrottavaa Photokina-messuilta. Arvelisin, että löytävät.

Skrubusta poimitaan niin ikään mainio merkintä valokuvauksesta: Kuvia pitää käsitellä.

Flickriä en malta olla mainitsematta, joten osoitetaan tällä kertaa iloisesti paisuvaan suosikkieni kasaan. Jo 920 pientä tähteä ja laskuri laulaa.

Kotistudiolla välkkyy niin, että Turun sääkartassa näkyy paikallista salamointia. Poimin Raisiosta arvatenkin yhden viimeisistä suomalaisten kauppojen hyllyistä löytyvistä Minolta-salamoista – mallia 3600 HS D. Metsästin pitkään malliston lippulaivaa kunnes tajusin, etten tarvitse sitä. Tämä halvempikin toimii langattomasti, joten sitä notkeammin kääntyvää päätä ei kovin isosti jää kaipaamaan.

OK GO!

Kiitoksia Mikko, aivan mahtava video!

Suomalaista metsäteollisuutta

Teepaitablogin johtava suunnittelija, tervaaja, meni ja piirsi itsensä maailmankartalle. My green forest @ threadless.com.

dilissös »

YouTube-suosikit »

anssi.fm »

Kommentteja

  • Anssi: Testaan että toimiiko täällä edes...
  • Janne: 2005, onko siitä niin vähän...
  • Janne: Rraur. Toi google reader -vinkki...
  • Kulutusjuhla » Blog Archive »: [...] Sekä Marjutilla että Anssilla...
  • Jussi Og: Google Reader todellakin jyrää. Käytin...
  • Haku

    Das Hakuapparatus

    flickr »

    helmiäNakolinnan Rautarautakuvaaja3syysansaomenapuu kurkkii sisäänkarjisTeollisuuskatumesera-28483

    nude no more

    Threadless