Löydettyjä löytöjä

Vasta eilen löysin tai oikeastaan viimein avasin hittegodsbyroon ja kivahan näitä on tonkia tässä vaiheessa kun tongittavaa on oikein kasapäin. Seuraa muutamia poimintoja sieltä ja muualta.

Parit reseptit flickristä

Muistan nähneeni näitä ihan pahvisinakin. Hyvä fontti, aikansa sävyt.


(kuva kortista arabella, CC)

Finnish Recipe Cards from the 70’s

Hyvää matkaa musiikkiteollisuus

Kasassa nostetaan esille hyviä pointteja musiikkiteollisuuden omista tilastoista ja niiden uutisoinnista.

Tajuatteko kuinka harvoin tällainen järkipuhe pääsee kuuluviin? Siinäpä mieleenpainuva lause.

Kalevan uutisoima kahden prosentin pudotus musiikkimyynnissä on kyllä varsin helppo selittää, kun 12 prosenttia uutuusmusiikista on aivan käsittämätöntä kuraa. Juuri tuon kuran tuottaminen kuitenkin syö 24 prosenttia maailmanlaajuisista tuotantobudjeteista. (Tämän yhden kappaleen mittaisen musiikkitutkimuksen tilasi entinen musiikin suurkuluttaja. Virheprosenttia ei ole ja tämä on totuus.)

Samaan aikaan toisaalla, Petteri Järvisen mielipiteet eivät aina törmää omiini, mutta Talouselämän uusimmassa kolumnissa osutaan itse asiaan muutamaan otteeseen varsin napakasti. Kopiointi ei ole tavallinen varkaus.

Tietääkseni kukaan ei ole vielä rohjennut tehdä tutkimusta, jossa piratismin aiheuttamia tappioita yritettäisiin arvioida realistisesti.

Ja edelleen, samaan aikaan, mutta jossain aivan toisessa maailmassa: Piraattitehdas.

Irtsarit

Omituisuusmeemi

  1. Laitan työpäivän jälkeen leffan tai tv-sarjan pyörimään. Nukahdan jossain vaiheessa ja katson menettämäni osat uudelleen. Koskee erityisesti DVD-ekstroja.
  2. Kiusaan lemmikkejä “kiltisti”. Tuijoitan kissaa läheltä silmiin, kunnes kissa poistuu paikalta. Nyttemmin jo kuolleiden koirien ja kissojen kitoihin tungin käden tai sormen poikittain niiden haukotellessa. Niistä ei tullut vainaita temppujeni vuoksi.
  3. Kolistelen fillarin jarrukahvoja ajellessani.
  4. Luen Talouselämää, mutta en muista pankkilainamme marginaalia.
  5. Säilön julkaisujärjestelmiin kasapäin luonnoksia.

(tämäkin makasi aika tovin luonnoksena…)

Elänkö minäkin oikeasti jonkun selaimessa?

Pidä toveri toimistorotta hereillä. (via)

Ja jos ihan oikeasti nukuttaa ja työpöydällä on omppu, kannattaa kokeilla M.C. Escher -näytönsäästäjää. Huomaat, että sinua ei nukuta vaan pyörryttää. (via)

Kuka oli M.C. Escher?

Tekstin lisäys tekstin päälle photoshopissa

Hallelujaa, päivän vinkki kaikille Photoshoppareille ympäri maan.

Linkin sisältö suomeksi, tässä ja nyt: Kuinka lisätä uusi tekstikenttä jo olemassa olevan kentän päälle Photoshopissa ilman, että se kirottu vanha kenttä aktivoituu? Pidä shift pohjassa klikatessasi tai maalatessasi sen uuden tekstikentän paikan. Siinä kaikki, toimii!

Ennen olin niitä, jotka klikkasivat hieman sivuun ja siitä sitten hinasivat tekstin kohdalleen. En ole enää.

Miten niistä tuollaisia tuli?

Vaalimerkintä. YleQ:n Miten minusta tuli minä haastattelee Halosen haastajat. Haastattelija on Marko Gustafsson ja aiheen lähestyminen on kuin eri planeetalta kun vertaa saman talon Juho-Pekka Rantalaan.

Lähetykset MP3-muodossa tältä sivulta.

vanhempia merkintöjä »

dilissös »

YouTube-suosikit »

anssi.fm »

Kommentteja

  • Anssi: Testaan että toimiiko täällä edes...
  • Janne: 2005, onko siitä niin vähän...
  • Janne: Rraur. Toi google reader -vinkki...
  • Kulutusjuhla » Blog Archive »: [...] Sekä Marjutilla että Anssilla...
  • Jussi Og: Google Reader todellakin jyrää. Käytin...
  • Haku

    Das Hakuapparatus

    flickr »

    helmiäNakolinnan Rautarautakuvaaja3syysansaomenapuu kurkkii sisäänkarjisTeollisuuskatumesera-28483

    nude no more

    Threadless