Nopee tukanleikkuu

Juttu menee niin, että olen irtisanoutunut. Eilen oli viimeinen työpäivä vanhassa paikassa ja tänään olen harrastanut talvilomaa. Juonut teetä ikkunan ääressä kadulla tarpovia ihmisiä katsellen. Kalsareissani. Uudet seikkailut alkavat ensi viikon tiistaina ja sitä ennen pitäisi käydä taistelemassa sählytiimin sarjapaikasta Ahvenanmaalla. Me tulemme ja syömme ranskanperunanne.

Parturissakin kävin ja ostin matkalta sarjakuvan.

Pimpzilla on kova (kiitos Kasaan), uus Liekki on kova ja Team America ei ihan niin kova, mutta pari kovaa biisiä siinäkin.

Koneiden korjaamisesta

Ennen muinoin koneita kai korjattiin. Nykyään niitä saatetaan yrittää korjata ja sitten tilataan tilalle uusi. Kamera tuli viimein “huollosta”, johon vein sen tuossa tammikuun alussa.

Onhan se ihan hienoa saada käteen täysin naarmuton ja uutuuttaan hohtava laite takuuhuoltona, mutta kävin vain miettimään että sepä vasta hienoa olisikin jos laitteen voisi näissä tapauksissa saman tien päivittää uudempaan. Sopuhintaan. Kun kerran uusi tilattiin joka tapauksessa ja kun tuota uudempaa S70-mallia olisi saanut ihan mustana ja kaikkea…

Vaan ehkä kuitenkin pärjään tällä uusvanhallakin.

Irtokarkit viikolle 7

Drinkkivinkki yöstä

Ensimmäinen testiajo eilisiltana, julkinen ensiesiintyminen tänään ravintola Kertussa: Hanutski (koko nimi Yhren Tähren Hanutski). Se on kaksi senttiä jaloviinaa, kaksi senttiä kinuskikastiketta. Sekoitetaan jos huvittaa, voi vaikka purskuttaa suussa. Valion kinuskikastike on testien perusteella sopivan notkeaa.

Eipä tässä muuta, Kerttu on siitä kiva että se on savuton. Ja meillä on Hannu mukana! Ja lähetys tulee suorana tämmöisestä noksun kommunikaattorista, ihana laite!

Mahnamahna

Jos tämä ei piristä, peli on menetetty. The Muppet Show, ensimmäinen tuotantokausi vuodelta 1976: Mahna Mahna (MPEG-video 22,8 Mt). (Tämän merkinnän lähisukulainen asuu pakatun musiikin keräysastiassa.)

dilissös »

YouTube-suosikit »

anssi.fm »

Kommentteja

  • Anssi: Testaan että toimiiko täällä edes...
  • Janne: 2005, onko siitä niin vähän...
  • Janne: Rraur. Toi google reader -vinkki...
  • Kulutusjuhla » Blog Archive »: [...] Sekä Marjutilla että Anssilla...
  • Jussi Og: Google Reader todellakin jyrää. Käytin...
  • Haku

    Das Hakuapparatus

    flickr »

    omenapuu kurkkii sisäänkarjisTeollisuuskatumesera-28483kuvausvaunut parkissaitäharju-28466millHarjukatuRalle, käsialasi on surkeaa. Treenaa lisää vaikka paperille...

    nude no more

    Threadless