Kesämusiikista
Hyvä kesähitti on purkkaa ja pönttöä, mutta tämä ‘biitit ja tyylit’ dynamite-renkutus on vain käsittämättömän ärsyttävä. Mikä onni, että se on soittolistan kirkkaimmassa kärjessä kun ainesta olisi ehkä yhteen soittoon päivässä.
Onneksi löysin tänään uudestaan itunesin random-nappulan.
Samaiselta soittolistalta poimittu Jonna Tervomaan tulkitsema ‘Rakkauden haudalla’ ei käy ollenkaan niin pahasti korvaan. Tampereelta taannoin saadun vinkin perusteella suoritin lyhytmuotoisen tutkimuksen, joka vahvisti vinkin. Juicen biisi, aiempana esittäjänään Sakari ‘niittiä pyllyyn’ Kuosmanen. (näyttää tämä järisyttävä tieto löytyvän Jonnan sivuiltakin)
Lopuksi yleks määrittelee itsensä:
‘me uskotaan uuteen musiikkiin – ehkä me ollaan hyväuskoisia’
Purjelaivaralli
Tall Ships Race saapui kaupunkiin. Kävimme iltalenkillä suurten ja pienten purjelaivojen köysiä ja mastoja ihmettelemässä. Auringon laskiessa eteneminen itärannalla sujui mainiosti ja laivat olivat vaikuttavan näköisiä. Joen länsirannalla meno näytti olevan ruuhkaisempaa, joten jätimme tutustumisen johonkin toiseen päivään vaikka tungoksen vähentymistä saattaa olla turha odottaa.
Kuvassa oikealla venäläinen Sedov.
Mielenilmaus
Kaikki tehtaamme neljä työntekijää suoritti kello kahdelta ulosmarssin. Kohteena oli alakerran jäätelöbaari ja jogurttivadelmajäätelö maistui kerrassaan makoisalta, vaikkei sitä tarjoiltukaan vohvelituutista vaan pikku pikarista (ei kuulemma pysy näillä keleillä kasassa.) Mielenilmauksen laatua kuvatakseni myös pomo sai suklaajäätelönsä, joten ei tässä aivan barrikaadeille vielä nousta.
Kahvitauon kisa tuntuisi kilauttavan kelloa useammankin koneen äärellä. Niin myös täällä ja aikaakin on vielä vaikka kuinka.
scream for me helsinki
Bussimatka.
Ensimmäinen live-maiden, enää en ole maiden maiden.
Vanhat biisit.
Valkoiset 666-valot.
Kesänaru - oranssi luikero
Terveisiä Taivaasta™ tai sitten vaan purkkahenkistä promoa, samapa tuo. Naru mikä naru. Kesänaru.
okko.it vinkkasi.
Starttimoottori hirttää
‘Ei se tästä’, taitaa kuulua sen yhden pohjoisen metalliporukan motto ja onhan tuo aika nasevasti muotoiltu mietelause. Jotenkin siihen malliin nämä työt starttaavat. Pohjoisen pojista poiketen ei isommin ahista, asiat eivät vain etene. Eivät oikeastaan edes liikahda.
Kännykkä lähti reilun kahden kuukauden huoltoon eli softan päivitykseen. Autoissa ymmärrän ensimmäisten huoltojen merkityksen, puhelimissa en. Reipas yksilöni herätteli yksikseen haluamaansa aikaan, mutta sovittuun aikaan ei inahtanutkaan. Olisiko tuo sitten sitä ‘yksinkertaista neroutta’, että ei herättele lomailijaa? No, tilapäisluuri käteen, virrat päälle, koodi sisään ja hetken kuluttua hämmentävä ilmoitus ‘I love päivi:)’ Sillä lailla.
Ilosaarirock näyttää pyörähtäneen läpi loman aikana. Aivotohtori Hynysen mietelmät ovat onnekseni yhä paikoillaan. Uudesta levystä ja naisista
Lomanne on käytetty, olkaa hyvä ja palatkaa töihin
Sunnuntai-iltana taitaa olla paikallaan verestää kuukauden melko hyvin lepäillyttä ‘kahdesta kymmeneen sormen tekniikkaa’ ja starttailla toista kirjoitteluvuotta ihan tosissaan.
Viimeisellä lomaviikollani otin ihan vaan äkkijyrkän ruutulukemispiikin tasoittamiseksi noin tunnin verran pientä tuntumaa näihin tuttuihin pienjulkaisijapiireihin. Muutama uutuus näytti ilmaantuneen, mutta muuten ei mitään isompata. Absum näyttää irtisanoneen vanhan leiskansa Asennon! tilitellessä intin hauskuudesta.
Tämän viikon tavoitteena olkoon ainakin koneen päivitys tähän päivään (tai päivityksen valmistelu) ja suurensuurten purjepaattien ihmettely, sekä niiden sivuvaikutuksena erinäisten toverien ilmaantuminen maisemiin ja heidän vastaanottamisensa. Coursen lopputuloskin kiinnostaa toki, sen verran korkealle ovat odotukset nousseet tuossa äsken vastaanotetun väliraportin jälkeen. S/Y Kerö oli napannut jälleen ykkössijan jopa varamiehistölläkin omistajien starttaillessa kummitaivaltaan tukevalla maalla. Sijoitus on siis kirkas ykkönen kahta etappia vaille maalissa. Kari T:kin taitaa seilailla samoilla vesillä ja reiteillä.
Yritän muuten ihan tosissani päästä eroon tästä useamman vuoden jatkuneesta pienellä kirjoittelusta. Pahe mikä pahe. Häiriöitä oikeinkirjoituksessa saattaa siis edelleen ilmetä, mutta suunta on parempaan päin. oikke lämpössi terveissi kaikil mun äikän opettajil :)
Pelikonsolissa loman aikana pyörivat enimmäkseen Burnout 2 ja Klonoa 2. Siis sikäli kun pleikkarin sininen valo yleensä paloi, eli lähinnä viimeisellä viikolla helteen näännyttämänä kissoja vahtiessa.
Kaikenlaista lomaseikkailua tuli harrastettua ja Ruisrockin jo summasinkin heti siinä jälkihöyryissä. Muista tilaisuuksista voisin yrittää jotain tekstiä nakutella tässä lähiaikoina. Listalla ainakin Iron Maiden ja Tammerfest, jossa emme nähneet ainoatakaan artistia.
Siskon Kypros-keikan johdosta hylätyllä ja CD-taskun verran tyhjennyllä levyhyllylläkin kävin huostaanottokeikalla ja niinpä kotitorneihin muutti vajaat parikymmentä musiikkipakkausta. Don Huonojen ja Apulannan kokoelmat ja Ismon Hallanvaara olivat tosin itse levyjä vailla, joten kuuntelenpa sitten esimerkiksi P. Hanhiniemen tuotantoa.









