miksi pienintä aina kiusataan?

pieni ja kiusattu fiat
kotikatumme sympaattisin kumitassu joutui viime yönä miehisen voimailun uhriksi. kuvat ‘yksinoikeudella’ kunnon parvekekyttääjämeiningillä :)

“olen vanha urheilija - maratoonin tarvon”

innostuneen yleisön merkki: kiljahduksia kitarateknikolle ennen keikkaa. zen café täytti säätämön kiertueensa avausvedolla ja näyttivät itsekin nauttivan samoissa määrin tyttö-poika -yleisönsä kanssa. lattia aaltoili jo kolmannen biisin alussa – onneksi sain kiinni baaritiskistä :)

putro ei naljaillut aivan samaan malliin kuin viimeksi muistan kuulleeni, mutta eiköhän se siitä irtoa kun kiertue etenee. jos edes on tarvetta. soittivat vielä vanhan ‘romuna’-viisun ‘antaa vituttaa’. pisteet siitä ja sopivan pitkästä setistä. sinivuokkovalot olivat myös kelpo efekti, etenkin kun en ehtinyt havaita niitä etukäteen kaappien päältä.

kuvaa ja raporttia villen toimesta, vikkelää toimintaa!

“naiset nauttikaa, miehet miettikää”

työpäivän kevennykseksi: armoitettu sanailija tommi liimatta ts:n haastattelussa ja absoluuttisen nollapisteen sivuilta poimitaan vaikkapa levyjen nimiehdotuksia.

tosielämän linkiksi suosittelen pikku jalkojen aktivoimista ja johnny knigan nappaamista kainaloon lähimmästä jakelupisteestä. kyseisessä magaziinissä tommi valaisee pulkkailun jaloa perusideaa. itse lehti on pika-arviolla edeltäjäänsä like-uutisiin verrattuna aivan aavistuksen verran sliipatumpi, noudattaen silti tuttua linjaa.
ilmaisista mieluisimmat luettavat ovat kuitenkin sue ja city.

illalla säätämöllä zen café, jonne näkyy olevan menossa myös herra uninen. veikkaanpa, että huomenna siinä kahdeksan maissa kaskenmäkeä lonttaa alaspäin toinen herra uninen :) perjantain keikka ois ehkä ollut yöunien kannalta mukavampi vaihtoehto, mutta jospa tänään ilmassa olisi edes inan vähemmän savua ja kosteutta… valintahan tapahtui siten, että perjantai oli loppuunmyyty.
edellisestä z-miesten keikasta onkin jo aikaa – voisiko kyseessä olla jopa provinssi 2001 ja kadonneen keltaisen puhelimen mysteeri?

välineurheilun nimeen

kenkäarvosteluja. enimmäkseen koristossuja, enimmäkseen avaruustekniikkaa. sivut ovat varsin simppelit, mutta silti tyylikkäät – pääasia on hyvin esillä ja saattaa noista monoista muutaman löytää suomestakin. ekstraosuutena What They’re Wearing: NBA All-Stars 2002 -katsaus ammattilaisten kanootteihin.

koristossuihin tuli tutustuttua salibandyn alkuvuosina ennen lajin ‘erikoiskenkien’ ilmaantumista eli käsipallokenkien markkinoimista kasvavalle ostajaryhmälle.

juoksua käsillä

viikonloppun henk.koht. urheilukatsaus: alkupalaksi ruisriikki eli 10 kilometriä hölkkää mukavassa syyssäässä. ennen lähtöä ihmettelimme kuinka joku voikin olla niin juoksuhenkinen, että ilmaantuu paikalle iki-ihanissa juoksutrikoissa, jalka paketissa ja kepeillä. no, kävi sitten ilmi että kyseinen kaveri paineli menemään kyseisellä varustuksella saman kympin lenkin kuin minäkin.. ilmiselvä urheilija.

epävirallisen tiedon mukaan puolimaratonkaan ei ollut kaukana kavereiden yrittäessä keppimiehen henkistä lannistusta :) (turun sanomissakin oli juttua aiheesta, linkitetään kun löydetään)

kirjallisuutta & automainontaa

lomalla ehti myös lukemaan. erlend loen supernaiivi (feat. brion hakka (kuva), jollaista en muista omistaneeni), elimäen tarkoitus (silmäilyä) ja liza marklundin studio sex.

tuo viimeksi mainittu meni kahdella istumalla, eli dekkari koukutti vaikka olikin ensimmäinen laatuaan vuosiin. siinä yön tunteina hotellitelkussa taustalla surissut mtv toi mieleeni ajatuksia aikayksiköistä vähän kuin selfdestructissa eilen. “olenkohan mä jo lukenut kauankin kun tuo holly valancen keskivertoa keskiverrompi ‘hittibiisi’ pyörähti soimaan neljättä kertaa?” olin lukenut reilut neljä tuntia…

markkinointi & mainonta kirjoittaa mazda6:n lanseerauksesta. piristävän rohkeaa toimintaa automainonnassa, eikä mitenkään yllättävää, että “Mersu sai turvallistestissä viisi tähteä – Madza6” -mainos sai mesemiehet älähtämään. huumormiehiä kun ovat. olisi muuten kiva nähdä niitä suoramarkkinointimaileja. oisko jollakulla?
(no niin, luin sitten paperiversiotakin ja johan löytyi linkkiä!)

‘päässä soi eikä mene pois’ -soittolista:
las ketchup: aserejé (tartunta jo portugalista)
zen café: ensimmäinen (karmiva, mutta kaunis)
cmx: silmien takana (se kitara vaan toistuu ja toistuu ja toistuu..)

vaimo laittoi avaimen mun kaulaan…

niin sitä sitten ollaan takaisin suomessa ja naima-aikeet tuli toteutettua, mutta mikään ei estä silti linkkaamasta morsioon. varsin mainio blogi, jossa ei näyttäisi riehuvan se vauhkoontunut morsio-laji, jota havaitsin pikavilkaisulla (vaimo havaitsi enemmänkin) niillä muutamalla kotimaisella hääkeskustelupalstalla.
morsio mainitsee nykypäivän meiningin pariskunnista, joilla on jo kämppä taynnä tavaraa ja kutsuissa liitteenä tilinumero. no – puolitahattoman lauseenmuodostuksen ja kaverihuumorin seurauksena meillä ois nyt sellaiset 8 leivänpaahdinta :)

11/9 meni ja henk.koht. vuoden takaa mieleen on jäänyt varsin samat kuviot kuin sikiöasennon rekollakin: kotiin – telkun ääreen – illalla leffaan katsomaan Shrek.. ei pystynyt nielemään uutispuuroa niin paljon kerrallaan.

graafikon alkuaineet

kirjasinleikkausten jaksollinen järjestelmä. (ote taannoin mainitusta typophilen t-paita -kilpailusta)

vanhempia merkintöjä »

dilissös »

YouTube-suosikit »

anssi.fm »

Kommentteja

  • Anssi: Testaan että toimiiko täällä edes...
  • Janne: 2005, onko siitä niin vähän...
  • Janne: Rraur. Toi google reader -vinkki...
  • Kulutusjuhla » Blog Archive »: [...] Sekä Marjutilla että Anssilla...
  • Jussi Og: Google Reader todellakin jyrää. Käytin...
  • Haku

    Das Hakuapparatus

    flickr »

    tps-gkoovee-29993tps-gkoovee-29991tps-gkoovee-29987tps-gkoovee-29978tps-gkoovee-29969tps-gkoovee-29966tps-gkoovee-29914tps-gkoovee-29876tps-gkoovee-29861

    nude no more

    Threadless