Blogos… plok plok
Kas, Hesarin koirablogista löytyi etäinen tuttu – Belinda. Karvakuono on esiintynyt isäntänsä Jarmo Lundgrenin yhtyeen Multimediakonsulttien levynkansissa ja olenhan minäkin otuksen tavannut. Joskus kahdeksan vuotta sitten työhaastattelussa heti toisena tyyppinä toimitusjohtajan jälkeen. Ensimmäinen haastattelukysymys olikin, että olenko kenties allerginen.
Lundgren näyttää bloggaavan myös Retromanian puolella. Sinne se paussilla olevan tyhjiö-postituslistan ylijäämäenergia siis menee ja muutkin kirjoittavat näyttävät olevan samalla listalla pyörineitä. Siellä sitä mennään marginaalista valtamediaan vai miten se vanhojen partojen narina menee? Minusta tämä on kuitenkin hyvä juttu, en narise.
Herr Pinserin, Samin 1-2-3-4 -meemi on muuten varsin pätevä. Kyllä täältä linkkiä pesee. Ykköslinkitys sopii olla tuo Retromania, jonka löysin muuten Tervatehtaan kautta. Ja Tervatehtaan koto pitää myös eläintarhaa.
Kakkoslinkiksi päätyy aika suurella satunnaisuudella Lettukestit. Lempeä nimi ja siellä jossain on satanut lunta. Tännekin lupaillaan jotain sellaista ja niinpä tuossa takana pönöttävä aurinkovarjokin siirtyi talvehtimaan varaston suojiin.
2 kommenttia
RSS-syöte tämän merkinnän kommentteihin
Kommentointi tämän jutun osalta on tältä erää pättynyt










Jab — Lokakuu 28, 2005 @ 13:01
Jesh, Retromaniaa voisikin tosiaan luonnehtia “Tyhjiöksi teemalla”.
koto von tervaaja — Marraskuu 1, 2005 @ 18:48
Mikäs tämä Links-2-3-4 -meemi on? Pitääpä tutustua…ja osallistua.