lives in a house, a very big house in the country
Conanin huulisynkka ei ole ihan kohdallaan, eikä minulla ole aavistustakaan johtuuko se digitaalilähetyksestä, mutta muuten tämä hankinta lisää ainakin meidän sijaisasukkien elämänlaatua. Aluksi kateissa ollut Ylen kanavanippukin löytyi heti kättelyssä heti kun tiesin mistä etsiä.
Näinkin ryhdikkäässä syystuulessa pienet pätkäisyt kuvassa ovat huomattavan paljon siedettävämpiä kuin jatkuvasti rätisevä ääni ja lumisateinen hyppivä kuva. Näköhavainnon perusteella antenni kaipaa kyllä edelleen vakautusta, mutta parempaan päin kuitenkin.
Pihalla oli hiljaista ja pimeää lukuunottamatta horisontissa eri suunnilla hohtavia kasvihuoneiden ja kaupungin valoja. Talon kattikin kävi kääntymässä ja otti hieman lungimmin kuin kaksi vierailevaa junioria, joiden nuuskiminen oli suorastaan äänekästä ja tuntui pieneltä tuulelta.
Kaksi kuvaa eilisillalta: Aura ja puukko.
Pari muistiinpanoa:
-My morning jacket (conanista): Asiallista rock-toimintaa. Levyn nimi: ‘It still moves’
-YleX tänään n. klo 13:00, juttua nettipäiväkirjoista.
1 kommentti
RSS-syöte tämän merkinnän kommentteihin
Kommentointi tämän jutun osalta on tältä erää pättynyt










tk — Syyskuu 24, 2003 @ 10:29
Conanin huulisynkka on pielessä meilläkin, perinteisellä analogisella lähetykselläkin siis.