Blogos… plok plok

Kas, Hesarin koirablogista löytyi etäinen tuttu – Belinda. Karvakuono on esiintynyt isäntänsä Jarmo Lundgrenin yhtyeen Multimediakonsulttien levynkansissa ja olenhan minäkin otuksen tavannut. Joskus kahdeksan vuotta sitten työhaastattelussa heti toisena tyyppinä toimitusjohtajan jälkeen. Ensimmäinen haastattelukysymys olikin, että olenko kenties allerginen.

Lundgren näyttää bloggaavan myös Retromanian puolella. Sinne se paussilla olevan tyhjiö-postituslistan ylijäämäenergia siis menee ja muutkin kirjoittavat näyttävät olevan samalla listalla pyörineitä. Siellä sitä mennään marginaalista valtamediaan vai miten se vanhojen partojen narina menee? Minusta tämä on kuitenkin hyvä juttu, en narise.

Herr Pinserin, Samin 1-2-3-4 -meemi on muuten varsin pätevä. Kyllä täältä linkkiä pesee. Ykköslinkitys sopii olla tuo Retromania, jonka löysin muuten Tervatehtaan kautta. Ja Tervatehtaan koto pitää myös eläintarhaa.

Kakkoslinkiksi päätyy aika suurella satunnaisuudella Lettukestit. Lempeä nimi ja siellä jossain on satanut lunta. Tännekin lupaillaan jotain sellaista ja niinpä tuossa takana pönöttävä aurinkovarjokin siirtyi talvehtimaan varaston suojiin.

Mihin tämä pinkkien vaatteiden virta johtaa?

poski

Hei vaan, täällä on kuulemma kovasti latailtu sivua kuvapäivityksen toivossa…

Seitsemisen hyperlinkkiä sunnuntaiehtoolle

Tarjoushintaan

dilissös »

YouTube-suosikit »

anssi.fm »

Kommentteja

  • Anssi: Tattis!...
  • Jammu: Hauskoja kuvatuksia, hyvejä oivalluksia....
  • Weekly Links #16. | claudio schwarz – c.schwarz – claudioschwarz.com: [...] Schaut euch einmal die...
  • Claudio: Great! I like the impressions...
  • Flickr: monojussi: Hieno kuva. Ja tuo originaalin...
  • Google readerist' luettua

    flickr »

    (Vähän käytetty) fläppimusta omena [black apple]MC-08749MC-08745MC-08743MC-08731MC-08728MC-08726MC-08725MC-08719MC-08714MC-08708

    badges badges badges

    Threadless

    OnePlusYou Quizzes and Widgets
    Created by OnePlusYou

    Haku

    Das Hakuapparatus

    more gr

    omena maistuu