Epäilyttävä asennus
Tätä en uskonut kokevani: Windows-pohjainen nettiasennus, joka toimii kertayrittämällä. HomePNA-palikka kiinni koneeseen ja seinään, ajurit ja asetukset kuntoon ohjeiden mukaan (ohjeiden noudattaminenkin saattoi vaikuttaa onnistumiseen) ja täysin varoittamatta Firefox tuuppaa ruudulle Mozilla-sivut. Käyttämättä jäi paljon alkukantaista vihaa.
Kiitos Kobaian Juliuksen suuntaan, koottu turvallisuuspaketti ainakin rauhoitti mieltä ja noiden etsimisessä olisi mennyt tovi jos toinenkin.
Eläimen mentävä silta
Kahdelta viimeisimmältä levyhyllyn täytteeltä löytyi yhteinen tekijä, Janne Saksa. Levyt ovat Mokoman Tämän maailman ruhtinaan hovi ja Ultramariinin Juuri ja juuri olemassa. Saksa on miksannut molemmat albumit ja Mokoman osalta kantaa myös tuottajan & äänittäjän vastuuta. Hyvää jälkeä molemmissa tapauksissa.
Silta ei ole vahva, mutta kantaa, sanoi radiomainos taannoin.
Mokomasta oli tarkoitus sanoa pidemminkin, mutta suosittelenpa näin lyhyemmin sanankääntein jos rytinä kiinnostaa. Herrojen sivuille näytti myös ilmestyneen kansistakin löytyvät komiat artistikuvat Ville Pirisen näkemyksinä. Muistaakseni kuvien rajaus on kansissa hieman avarampi.
Kolmikko
Toukokuun herkkukarkit verkkoloksuttajien alati paisuvasta joukosta, rankattuna virkaiän mukaan:
- Kuutio
Veteraani ei suolla tekstiä joka päivä, mutta sisältö on taattua laatutavaraa. - Peter Elk
Näkökulmaa New Yorkista. - Mielettömän syvyystasot
Herra pnukin taattua kädenjälkeä yhdistettynä herra zeron valokuviin. Toimii. Ei paljo pysty olemaan synkkä ja mystinen jos vaatteet on kissankarvoissa.
Asioita listamuodossa
Järjestelemättömiä kirjanmerkkejä:
- Cake, viides albumi Pressure Chief joskus loppukesästä.
- Grand Theft Auto: San Andreas lokakuussa.
- Sinne ja takaisin, kirjavaliot kiireisille ihmisille.
- Ravintolaillan perussanasto (kirja)
- Frisbee-kuvapankki
- Valokuvauskeikka Bagdadissa
- PowerShot S60:n Suomeen rantautumista odotellessa voi harkita myös Ricoh Caplio GX:ää.
(korjattu oikeastaan kokonaan hatusta vetäisty pelin nimi)
(kello puoli viiden lisäys: Nähtyäni nuo kirjavaliot Lingossa (onko Linkossa oikea taivutus?) muistin, että minä sain ne tietooni paikallisten konsulttien postituslistalta. Kunnia virtaa hiljalleen oikeille lähteilleen…)
Simpanssi kameran kahvassa
Digicamera.netin uutiset opettivat minulle juuri uuden digikuvaustermin, ‘simppauksen’ (Chimping). Ilmiö oli kyllä tuttu entuudestaan, mutta nyt se sai osuvan nimen. Simppausta esiintyy havaintojeni mukaan kaikilla digikuvaajilla, etenkin juuri kameran hankkineilla. Ohessa kuva nuoresta yksilöstä.
Chimp-verbi (tai substantiivi chimping) on englannin kieltä ja tarkoittaa (pakonomaista) kuvan katsomista lcd-näytöltä heti kuvanoton jälkeen. Termi lienee peräisin uutistoimisto AP:n kuvaajalta, joka huvittuneena seurasi kollegojensa käytöstä uusien järjestelmädigien tultua taloon.
Kyllä vain, päästellään apinamaisia ääniä ja esitellään otoksia lajitovereille.













