tutkimustuloksia

tiistainen tutkintapyyntö tehoaa. deliriumia-blogin miljan vinkin perusteella pikku kakkosen tutkaparille on löytynyt nimi: pat & mat, kotimaa tsekki ja kas kummaa, uutta materiaaliakin on tulossa. elinkaari alkaa olla melkoinen kun sarjan ensimmäinen osa on tehty 1976. sveitsiläisen addiktin fanisaitti kertoo lisää.

Wikipedia: Pat & Mat

hittimittari

pinserin esiteltyä päivän pamauksen pitää oma lista luonnollisesti linkata tänne. jatkossa tuossa oikealla, olkaa hyvä.

laukun pohjalta löytyneiden lappujen tongintaa ja kas. nollanolla. tuleva kämppä kaipaa ehdottomasti valaisinta. tai kahta.
myös keyconcept näyttäisi väsäävän “yksilöllisiä ratkaisuja eri materiaaleista”. pitänee kuitenkin muistaa, että uusi käsityö myös maksaa…

weezer tarjoilee sivuillaan tällä kertaa live-matskua readingin festivaaleilta englannista. ystävälllistä toimintaa, etenkin jos nämä aiotaan julkaista jollain ep:llä, jota ei ikinä tule päätymään suomeen. linkki audio-video -sivulle.

morsio etsii ‘sormikahlehia’ ja koska en löytänyt osoitetta, johon vinkata niin vinkkaan sitten täällä: aurifaber. hienoja olivat kyllä jo löytämänsäkin (sarjassamme kaunehimmat suomen kielen sanat..)

tutkintapyyntö

olisikohan jollakin arvon lukijalla aavistusta pikku kakkosessa ainakin vielä 90-luvulla esitetyn nukkeanimaatiohelmen nimestä tai taustoista? kyseisessä tuotoksessa kaksi pipopäistä heppua ratkoivat rakentamiseen ja yleiseen nikkarointiin liittyviä ongelmia (raapivat päitään miettiessään) päätyen yleensä suurempiin ongelmiin :)

vahva aavistukseni on, että jäljet johtavat itäblokin suuntaan… mutta siihen jäljet toistaiseksi loppuvatkin.

(lisäys: Tämähän selvisi mahtavien lukijoiden avulla, herrat ovat nimeltään Pat & Mat.)

Tarjoushintaan

dilissös »

YouTube-suosikit »

anssi.fm »

Kommentteja

  • Anssi: Tattis!...
  • Jammu: Hauskoja kuvatuksia, hyvejä oivalluksia....
  • Weekly Links #16. | claudio schwarz – c.schwarz – claudioschwarz.com: [...] Schaut euch einmal die...
  • Claudio: Great! I like the impressions...
  • Flickr: monojussi: Hieno kuva. Ja tuo originaalin...
  • Google readerist' luettua

    flickr »

    (Vähän käytetty) fläppimusta omena [black apple]MC-08749MC-08745MC-08743MC-08731MC-08728MC-08726MC-08725MC-08719MC-08714MC-08708

    badges badges badges

    Threadless

    OnePlusYou Quizzes and Widgets
    Created by OnePlusYou

    Haku

    Das Hakuapparatus

    more gr

    omena maistuu