miksi pienintä aina kiusataan?

pieni ja kiusattu fiat
kotikatumme sympaattisin kumitassu joutui viime yönä miehisen voimailun uhriksi. kuvat ‘yksinoikeudella’ kunnon parvekekyttääjämeiningillä :)

“olen vanha urheilija – maratoonin tarvon”

innostuneen yleisön merkki: kiljahduksia kitarateknikolle ennen keikkaa. zen café täytti säätämön kiertueensa avausvedolla ja näyttivät itsekin nauttivan samoissa määrin tyttö-poika -yleisönsä kanssa. lattia aaltoili jo kolmannen biisin alussa – onneksi sain kiinni baaritiskistä :)

putro ei naljaillut aivan samaan malliin kuin viimeksi muistan kuulleeni, mutta eiköhän se siitä irtoa kun kiertue etenee. jos edes on tarvetta. soittivat vielä vanhan ‘romuna’-viisun ‘antaa vituttaa’. pisteet siitä ja sopivan pitkästä setistä. sinivuokkovalot olivat myös kelpo efekti, etenkin kun en ehtinyt havaita niitä etukäteen kaappien päältä.

kuvaa ja raporttia villen toimesta, vikkelää toimintaa!

“naiset nauttikaa, miehet miettikää”

työpäivän kevennykseksi: armoitettu sanailija tommi liimatta ts:n haastattelussa ja absoluuttisen nollapisteen sivuilta poimitaan vaikkapa levyjen nimiehdotuksia.

tosielämän linkiksi suosittelen pikku jalkojen aktivoimista ja johnny knigan nappaamista kainaloon lähimmästä jakelupisteestä. kyseisessä magaziinissä tommi valaisee pulkkailun jaloa perusideaa. itse lehti on pika-arviolla edeltäjäänsä like-uutisiin verrattuna aivan aavistuksen verran sliipatumpi, noudattaen silti tuttua linjaa.
ilmaisista mieluisimmat luettavat ovat kuitenkin sue ja city.

illalla säätämöllä zen café, jonne näkyy olevan menossa myös herra uninen. veikkaanpa, että huomenna siinä kahdeksan maissa kaskenmäkeä lonttaa alaspäin toinen herra uninen :) perjantain keikka ois ehkä ollut yöunien kannalta mukavampi vaihtoehto, mutta jospa tänään ilmassa olisi edes inan vähemmän savua ja kosteutta… valintahan tapahtui siten, että perjantai oli loppuunmyyty.
edellisestä z-miesten keikasta onkin jo aikaa – voisiko kyseessä olla jopa provinssi 2001 ja kadonneen keltaisen puhelimen mysteeri?

välineurheilun nimeen

kenkäarvosteluja. enimmäkseen koristossuja, enimmäkseen avaruustekniikkaa. sivut ovat varsin simppelit, mutta silti tyylikkäät – pääasia on hyvin esillä ja saattaa noista monoista muutaman löytää suomestakin. ekstraosuutena What They’re Wearing: NBA All-Stars 2002 -katsaus ammattilaisten kanootteihin.

koristossuihin tuli tutustuttua salibandyn alkuvuosina ennen lajin ‘erikoiskenkien’ ilmaantumista eli käsipallokenkien markkinoimista kasvavalle ostajaryhmälle.

juoksua käsillä

viikonloppun henk.koht. urheilukatsaus: alkupalaksi ruisriikki eli 10 kilometriä hölkkää mukavassa syyssäässä. ennen lähtöä ihmettelimme kuinka joku voikin olla niin juoksuhenkinen, että ilmaantuu paikalle iki-ihanissa juoksutrikoissa, jalka paketissa ja kepeillä. no, kävi sitten ilmi että kyseinen kaveri paineli menemään kyseisellä varustuksella saman kympin lenkin kuin minäkin.. ilmiselvä urheilija.

epävirallisen tiedon mukaan puolimaratonkaan ei ollut kaukana kavereiden yrittäessä keppimiehen henkistä lannistusta :) (turun sanomissakin oli juttua aiheesta, linkitetään kun löydetään)

vanhempia merkintöjä »

Tarjoushintaan

dilissös »

YouTube-suosikit »

anssi.fm »

Kommentteja

  • Flickr: monojussi: Hieno kuva. Ja tuo originaalin...
  • Flickr: slowmeows: hieno kuva! ...
  • Mia: Kannatetaan....
  • Mijos: Näissä vaakakuvissa toimii hyvin tää...
  • Mikko: Hyvin mennään, vielä mahtuu pientareenkin...
  • Google readerist' luettua

    flickr »

    sanakissa-04007flickr and facebooksulavat17-pvlt-03920t17-pvlt-03918t17-pvlt-03911t17-pvlt-03905t17-pvlt-03903t17-pvlt-03901t17-pvlt-03900t17-pvlt-03899t17-pvlt-03895

    badges badges badges

    Threadless

    OnePlusYou Quizzes and Widgets
    Created by OnePlusYou

    Haku

    Das Hakuapparatus

    more gr

    omena maistuu